Toimintasuunnitelma v.2012.
1.Toimintaympäristö
ja toiminnan keskeiset tavoitteet.
Maailmantalouden tilanne on epävakaa. Eräiden Etelä-Euroopan
maiden talouskriisit ovat vaikuttaneet jossain määrin kielteisesti Suomen kansantalouden
kehitysnäkymiin. Paljonko ongelmia
liioitellaan on vaikeasti arvioittavissa. Julkisten tietojen perusteella
kansantalouden romahdusta ei Suomessa tapahtuisi. Jonkin tasoinen notkahdus on
todennäköinen. Talouden epävarmuus voi heijastua nykyisen laajapohjaisen
hallituksen tavoitteisiin köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen
vähentämisestä. Eläkkeensaajien talouden kehitykseen vaikuttaa vuodenalussa
tulleet eläkkeiden korotukset. Tuolloin kansaneläkkeet nousivat 3,8 % ja
työeläkkeessä 3,6 %. Toimintavuoteen ajoittuu presidentin- ja kunnallisvaalit.
Molemmilla vaaleilla on merkittävä vaikutus Suomalaisessa yhteiskunnassa.
Porvoon talous on tervehtynyt. Kaupungin velka lyheni
vuonna 2010 noin 15 miljoonaa. Tämä merkitse, että kaupungin kokonaisvelka
aleni 135 miljoonaan euroon, eli noin 2700 euroon asukasta kohden. Tämä on noin
800 euroa kuntien keskimääräistä velkamäärää korkeampi. Talouden kehitys vuonna
2011 oli kohtuullisen myönteinen. Kuntaveron tulot olivat noin kuusi (6)
miljoonaa ja yhteisöverot noin kaksi (2) miljoonaa talousarviota korkeammat.
Myönteinen talouskehitys ei ole vaikuttanut myönteisesti vanhuspolitiikkaan,
eikä yleensäkään sosiaali- ja terveydenhuoltoon. On perusteltua esittää
näkemys, että ikäihmisten palvelut ovat vuonna 2011 heikentyneet joka kehitys
ei ole myönteisemmäksi muuttumassa.
Tätä suunnitelmaa laadittaessa on ollut käytettävissä
Eläkeläiset ry:n, Porvoon vanhusneuvoston ja Eläkeläiset ry:n Uudenmaan
aluejärjestön vuoden 2012 toimintasuunnitelmat. Tiedossa myös oli Porvoon
kaupungin talousarvio vuodelle 2012. Eduskunnan lopullisesti hyväksymä valtion
tulo - ja menoarvio ei ole yhdistyksen käytössä. Käytössä oli sosiaali- ja
terveysministeriön talousarvioesitys vuodelle 2012. Toteutuneena tämä johtaisi hieman
parempaan sosiaaliturvaan. Paikallisella tasolla yhdistys haluaa tietoisesti
Porvoon vanhusneuvoston kautta yhdessä muiden eläkeläisyhdistysten kanssa
vaikutta siihen, että ikäihmisten oikeudet lisääntyisivät sille tasolle missä
ne yleisesti Uudenmaan kunnissa ovat. Tärkeimpiä tavoitteita on ikäihmisten
neuvolan tai terveyskioskin perustaminen, hoitajien lisääminen vanhainkoteihin,
kotipalveluihin ja Näsin terveyskeskukseen, sekä todellisen ennaltaehkäisevän
toiminnan aikaansaaminen. Tavoitteisiin kuulu myös, että Porvoon kaupunki
tukisi taloudellisesti eläkeläis- ja vammaisyhdistysten toimintaa. Tärkeää on
saada eläkeläisyhdistysten käyttöön asianmukaiset toimintatilat.
2. Muut toiminnan tavoitteet.
Toiminnan
muut keskeiset tavoitteet ovat:
Yhdistys on sisäisesti ehyt
ja toimintakykyinen.
Yhdistyksen julkinen kuva on
sisäisesti ja ulkoisesti myönteinen.
Toimintasuunnitelmaa haluaa
jokainen yhdistyksen jäsen olla toteuttamassa.
Uudet toimintaa koskevat
ideat käsitellään vakavasti.
”Mitään ei saa muuttaa”, ei
kuulu yhdistyksen toiminnan periaatteisiin.
Tehtyihin päätöksiin
suhtaudutaan siten, että ne toteutetaan yhteisin toimenpitein.
3. Kerho- ja muu opintotoiminta.
Yhdistyksen
toiminnan keskeisempiin muotoihin on pitkään kuulunut opintokerhot. Tätä
perinnettä ei ole tarvetta muuttaa, vaan kehittää kuten viimevuosina on jossain
määrin tapahtunut. Yhdistyksellä on johtokunnan nimeämä opintovastaava, hän
huolehtii yhdessä johtokunnan kanssa, että koulutus on yhdistyksen tarpeiden mukaista
ja, valtionapuun oikeutettu toiminta vastaa sitä koskevia säännöksiä.
Suunnitelma lähtee siitä, että kaikki vuonna
2011 toimineet kerhot jatkavat toimintaansa vuonna 2012. Kuten demokratia
edellyttää jokainen kerho nimeää ohjaajan itsenäisesti. Johtokunta pitää niistä
listaa ja opintovastaava ilmoittaa valtionapua saavien kerhojen
perustamisilmoituksissa kerhon ohjaajan. Kerhojen toiminta tapahtuu samoissa
paikoissa kuin vuonna 2011. Tavoitteena on, että toimintavuotena voitaisiin
perustaa opintokerho, jonka aiheena on Eläkeläiset ry:n ikääntymispoliittinen
ohjelma. Yhdistys ottaa huomioon Eläkeläiset ry:n, Eläkeläiset ry:n Uudenmaan
aluejärjestön, Porvoon Kansalaisopiston ja mahdollisesti muiden
organisaatioiden tarjoamat kurssit. Koulutus ja opintokerhotoimintaan varataan talousarviossa varat.
Kerhojen toiminta alkaa ensimmäisellä vuosipuoliskolla viikolla kaksi (2) ja
päättyy viikolla 17. Toisella vuosipuoliskolla kerhojen toiminta käynnistyy viikolla
36, ja päättyy viikolla 49. Lundintalon kerhopäivän aikataulusta sopivat
kehojen ohjaajat keskenään. Kerho-ohjaajat päättävät miten ja missä asioissa he
toimivat yhteistyössä.
4. Matkat ja vierailut.
Toimintavuotena
yhdistyksen tavoitteena on vastavierailu periaatteen mukaisesti Eläkeläiset
ry:n yhdistysten tilaisuuksissa helmi- , maalis- huhti- syys ja lokakuussa.
Tämän lisäksi yhdistys osallistuu paikallisten Eläkkeensaajien juhliin.
Huvitoimikunta valmistelee yhdessä kerho-ohjaajien kanssa vierailuihin
tarkoitustaan vastaavan ohjelmat. Matkavastaava huolehtii matkoihin liittyvästä
ilmoittelusta yhdessä tiedotussihteerin kanssa. Yhdistys kutsuu vieraakseen
Tukholman Eläkeläiset Suomalaisen yhdistyksen jäsenet. Vierailu on oma
kustannushintainen, siten että yhteisen tilaisuuden tarjoilusta vastaa
yhdistys. Yhdistyksellä on valmiudet tavata Piritan eläkeläisten edustajat
Eläkeläiset ry:n Jaalan kesäpaikassa tai jossain muussa vastaavassa paikassa.
Johtokunta valmistelee vaihtoehtoja kesäretkelle ja esittelee vaihtoehdot
kevätkokouksen päätettäväksi.
Muita
matkailuun liittyviä tapahtumia:
14.01
yhdistyksen teatterimatka Riihimäen teatteriin. (Tankki täyteen)
18 –
22.01 ja25 -29.01. Kaamoksen kaato- tapahtuma. Kuntoranta.
Syyskuu.
Aluejärjestön juhla?
9
-10. 10. Eläkeläiset pinnalla risteily Tallinnaan
marras-
joulukuu. Teatterimatka, mikäli on kiinnostusta
Tallinnan
matkoja kiinnostuksen mukaan
5.Juhlat ja tanssit.
Toimintavuotena yhdistys järjestää seuraavat juhlatapahtumat
ja tanssit:
Ystävänpäivän juhlat 16.2.
Hamarin Työväentalolla.
Yhdistyksen kevätjuhla 3.5.
Hamarin Työväentalolla.
Yhdistyksen syysjuhla 27.9.
Hamarin Työväentalolla.
Tanssit 28.10. Hamarin
Työväentalolla.
Yhdistyksen joulujuhla
29.11. Vapaa pääsy.
6.Jäsenhankinta.
Jäsenhankinnassa
on mahdollisuudet menestyä. Itsevirtaus ei tuo hyvää tulosta. Parhaat tulokset
saadaan julkisuudessa hyvin näkyvän monipuolisen toiminnan avulla.
Jäsenhankinnassa myös yhdistyksen imagolla on merkitystä. Yhdistyksen ollessa
näkyvästi julkisuudessa monipuolisen toiminnan ja eläkeläisten etujen
puolustajana, voidaan jäsenhankinnassa saavuttaa tuloksia. Johtokunnan tulee
päättä millä toimenpiteillä jäsenhankintaa toimintavuotena tehostetaan.
Yhdistys osallistuu Eläkeläiset ry:n jäsenhankintakampanjaan ja – kilpailuun.
7.
Muu toiminta.
Toimintavuoteen
kuuluvia tavoitteellisia toimintoja sekä tapahtumia ovat:
Porvoon vanhusneuvosto ja
Porvoon Ikäihmisten neuvottelukunnan toimintaan osallistuminen, kuten 8.9
pidettävään Taidetehtaan avointen ovien päivään
Edustajan ja varaedustajan
valitseminen Kuntorannassa 22 - 23.5. pidettävään Eläkeläiset ry:n
edustajakokoukseen
Eläkeläiset ry:n Uudenmaan
aluejärjestön toimintaan osallistuminen.
Toiminnassa huomioidaan
seuraavat tapahtumat johtokunnan päättämällä tavalla, kansainvälinen
naistenpäivä 8.3, äitienpäivä 13.5, vanhusten viikko 7-14.10, isäinpäivä 11.11,
kansainvälien vammaisten päivä 3.12
Pilkkikilpailut helmi –
maaliskuussa
Vanhusneuvoston järjestämät
liikuntapäivät touko- ja lokakuussa
Avoimien ovien päivä ja
myyjäiset Lundintalolla 31.03.-12
Yhdistyksen ulkoilupäivä
Kokonniemessä elo- syyskuun vaiheessa
8.
Kokoukset.
Yhdistyksen
järjestämät kokoukset pidetään seuraavasti v.2012.
Jäsenkokous 23.2.
Kevätkokous 22.3.
Jäsenkokous 26.4.
Jäsenkokous 20.9.
Jäsenkokous 25.10.
syyskokous 13.12 .
Edellä
mainitut kokoukset pidetään Lundintalolla Aleksanterinkatu 11.
Yhdistyksen
johtokunta kokoontuu pääsääntöisesti toimintakuukausien ensimmäisenä torstaina.
Kokoukset pidetään Omenamäen palvelukeskuksen kokoustiloissa, Tulliportinkatu
4. Kaikista em. kokouksista ilmoitetaan paikallislehtien toimintaa palstoilla
ja yhdistyksen toimintakalenterissa. Sääntömääräisistä kokouksista ilmoitetaan
syyskokouksen päättämällä tavalla.
9. Tiedotus.
Johtokunta
valitsee yhdistykselle tiedotussihteerin. Hän vastaa yhdessä johtokunnan kanssa
yhdistyksen toiminnan tiedottamisesta. Tiedotussihteeri pitää yhdistyksen
kotisivut ajan tasalla. Johtokunta päättää yksityiskohtaisesti miten ja keille
toimitetaan kutsut yhdistyksen avoimiin juhliin ja tansseihin. Kaikkiin avoimin
yhdistyksen tapahtumiin kutsutaan paikallisten Eläkkeensaaja yhdistysten ja
Sydänyhdistyksen jäsenet.
10. Talous.
Tämän
suunnitelman liitteenä on syykokouksen vahvistama talousarvio vuodelle 2012.
Johtokunta seuraa säännöllisesti sen toteutumista ja informoi yhdistyksen
talouden kehitystä jäsenkokouksissa kaksi (2) kertaa vuodessa.
11. Lopuksi.
Vuoden
2011yhdistyksenjohtokunta toivottaa vuoden 2012 tehtävään valitulle
johtokunnalle menestystä toimintasuunnitelman toteutuksessa. Tässä tarvitaan
jokaiselta johtokunnan jäseneltä hyvän aktiivisuuden lisäksi monia muita avuja
kuten yhteistyökykyä. Yhdistyksen
toiminta on kaikkia jäseniä varten. Toimintaan kuuluu virkistävät tapahtumat,
mutta myös ikäihmisten edunvalvonta